Seuran palkitut
Seuraleijona
Saaja on toiminut aktiivisesti seuran eri toiminta-aloilla.
Hänen toimintansa ei välttämättä ole näkyvää mutta jos hän ei ole toimimassa, se saattaa näkyä.
Hän on aina valmiina toimintaan vaikka ei aina haluakaan olla johtajana – hallituksissa – valiokunnissa.
Hän toteuttaa usein huomaamatonta, mutta seuratoiminnassa tärkeää kasvatustehtävää.
Hän on myönteinen lähellä olija, välttämätön osa kokonaisuutta, joka muokkaa asenteita ja ympäröivän yhteisön käsityksiä seurasta
Vuoden uimari
Uimari on osallistunut aktiivisesti harjoitus- ja kilpailutoimintaan. Uimari on motivoitunut ja omalle asenteellaan kannustaa muita ryhmän jäseniä. Kilpailutulokset osoittavat uimarin kehityksen jatkuneen kuluvana vuonna.
Vuodesta 2011 alkaen seurassa palkitaan myös Vuoden Tsemppari ja Vuoden Kehittyjä uimarit.
| | | | | | |
|---|
| | | Seuraleijona | Vuoden Uimari | Vuoden Kehittyjä | Vuoden Tsemppari |
|---|
| | 2011 | Ulla Mannonen | Roosa Nieminen | Allar Lihtsa | Alina Lopperi |
|---|
| | 2010 | Anne Hämälä | Roosa Nieminen | | |
|---|
| | 2009 | Ville Riekkinen | Roosa Nieminen | | |
|---|
| | 2008 | Liisa Korkiakoski | Sebastian Soirola | | |
|---|
| | 2007 | Samuli Hirsi | Saija Tuovinen | | |
|---|
| | 2006 | Kaj Laakso | Mikko Mäkinen | | |
|---|