Kilpailut ja muu seuratoiminta

Kaikki uimarit tarvitsevat lisenssin. Muista hankkia!

 

 

Reaaliaikaista tulosseurantaa LIVE
Reaaliaikaista tulosseurantaa LIVE

 

Kuukauisuinnit

Seura järjestää kuukausittain omille uimareille tarkoitettuja kuukausiuinteja. Ns. Kuukkarit pidetään pääsääntöisesti Jakomäen uimahallissa. Seuan kilpailukalenteri ja tuloslistaus löytyy täältä.

Tonttu-uinnit ja Laskiaisuinnit

Seuran suurin satsaus on perinteisesti joulukuussa Pirkkolan uimahallissa pidettävät Tonttu-uinnit ja keväällä uitavat Laskiaisuinnit. Ajantasaiset kutsut kisoihin löytyvät aina Uimaliiton kilpailukalenterista.

Seuraleirit

Pajulahdessa ja/tai Vierumäellä pidettävät seuraleirit ovat monelle uimareille se vuoden odotetuin tapahtuma. Leirejä järjestetään 2-3 kertaa vuodessa. Mukavan yhdessäolon lisäksi, leirillä korostuu harjoittelun, levon ja terveellisen ruokavalion merkitys.

Muu toiminta

Seura järjestää myös muuta oheistoimintaa, joiden teema vaihtelee vuosittain. Viime vuosina perinteeksi on muodostunut seuravaellus ja kevätrieha. Uimareiden vanhemmille pyritään pitämään muutaman kerran vuodessa seurailtojen, joissa käydään läpi nuoren uimarin taustajoukoille tärkeitä asioita. Oheistoimintaa organisoi vanhempaintoimikunta.

Seuran sählyvuoro lauantaisin 

Kaikki innokkaat ovat tervetulleita pelaamaan sählyä joka lauantai talvikaudella (syys-huhtikuu) Myllypuron Liikuntahallissa klo 19.30-21.00 seuran vakiovuorolla. Osallistujan tulee olla seuran jäsen ja rekisteröityneenä Myclubissa. Lisätiedot toiminnasta Samulilta.